Vuonna 1989 syntyi pieni tyttö pieneen perheeseen. Tämän tytön silmät olivat siniset ja hiukset vaaleat. Pieneltä enkeliltä kai se näytti, ja sinisin silmin kaikki näytti kauniilta hänen maailmassaan. Pahuus, kipu, valheet ja kärsimys eivät kuuluneet siihen maailmaan. Ajan mittaa tämä tyttö kasvoi niin kuin kaikki muutkin kasvoivat ulos vaaleanpunaisista kumisaappaistaan ja edessä oli ensimmäinen kärsimystä tuottava haaste, nimittäin ala-aste. Ensimmäiset luokat menivät kuitenkin leikkien kunnes kuudes luokka alkoi silloin pikku hiljaa alkoi kaunis maailman kuva rakoilla ja pimeys ja katkeruus hiljaa hiipi lähemmäs sydäntäni. Yläasteen alussa en enää edes huomannut sitä kaikki tuntui vain niin turhalta ja tuskaiselta. Teko hymy päällä ystävien kanssa kylällä ryypättiin ja oli olevinaan niin hienoa. Vasta ammattikoulun eka vuonna huomasin kuinka ihminen osaa olla tyhmä. Kuinka minun pieni maailmani joita sinisin silmin voi katsoa oli edelleen olemassa.Se oli verhoutunut vain kaiken niiden synkkien ajatuksien taakse. Nykyään katson tätä maailmaa sinisin silmin, minun kaunista maailmaa. Tässä on hyvä elää miksi kohdata todellisuus.
